Harjottelut ohi, nyt nautitaan

Pystyä pukkaa

Ompas siitä pitkä aika kun on tullu viimeksi kirjoiteltua. Nyt on ehtiny harkka jo loppua ja on päässy jo vähä lomailun makuun. Kerrotaan silti vähä mitä kaikkea sitä tapahtukaa.

Harkassa ei nyt tapahtunu mitää ihmeellisempää, käväsin tällä viikolla likkojen mukana pikasesti CCC:llä (Comperehnsive Care Center), joka oli siis HIV-potilaille suunnattu hoitoyksikkö, joka tarjoaa potilaille HIV-lääkkeet ilmaiseksi. Peukku sille!

Kanaemo ja tipuset

Viimesiä aamupaloja, vähä mandazia
sekä lisäainemuffinssia, makeaa paahto-
leipää ja avokadoa, mmm.

Käytiin tauolla teellä Kemboin luona, joka asui ihan sairaalan vieressä. Asuntojen vieressä oli pienesti jonkinäköstä viljelystä, mitähän kaikkia kasviksia ja maissia siinä kasvoi. Kanoja oli joka nurkan takana, niin ku kuvasta saattaa ehkä näkyä. Pakko myöntää, että arvostus omaa opiskelijakämppää kohtaan nousi roimasti Kemboin kämpän nähtyä. Kämppä muodostui omasta pikkuruisesta huoneesta, toisesta pikkuruisesta keittiöstä sekä vessasta. Alla olevasta kuvasta näkyy pikkuisen tuota makkaria, joka näkyy siinä melkeimpä kokonaisuudessaan. Katto oli vesivaurioista homeinen eikä vaatteille ollut minkää näkösiä kaappeja. Keittiössä oli pieni kaasuhella, jonkimoinen hyllykkö sekä allas. Juuri minkäänlaista laskutilaa ei ollut. Mutta eipä sitä kai muuta tarviikkaa.

Käytiin tauolla vähä teellä Kemboin luona

Tytöt mittailemassa senttejä :D

Yks päivä käytiin jossain Kakamegan perämettillä kattoos meininkiä Siirin äiskän uudella sisarkoululla. Ajomatkalla oli ihania maisemia ja ilosia ihmisiä. Määränpäässä meitä odotti lauma oppilaita, jotka olivat pelaamassa jalkapalloa ja hyppimässä hyppynarua. Koulun rehtori Tobias sanoi, että tytöt olivat tampanneet nurmikon ihan tasaiseksi hyppynarulla hyppiessään. Koululaiset olivat siis saaneet nämä ja muita tarvikkeita Siirin porukoiden käydessä siellä aiemmin. 

Meille esiteltiin ensin koulun opettajat, joita oli 4, jokaiselle ikäryhmälle omansa. Luokat olivat pikkuisia huoneita, joissa ei ollut ikkunoita, vaan yksi seinämä oli oikeastaan vain avonainen (ks. alla). Esittelyjen jälkeen meidät istutettiin ensitöikseen ja tietenkin tarjoiltiin hyvin makeutettua teetä sekä paahtoleipää. Tarjoilujen aikana oppilaat esittivät meille hieman tanssia.

Oliskohan ollut vanhin luokka

Esitysten jälkeen me lähdettiin kiertämään ympäristöä ja maisemat oli ihania!

Koulun vierestä kulkeva tie

Savimajoja savimajoja

Vierailulla savimajassa

Sokurin lähäre

Kyläläisten puhtaan veden lähde

Taustalla hieman metsää, näytti vähä enemmän kotosammalta metältä

Jonkun naapurin talonpystytysurakka, isäntäpari teki sitä omin nokkinensa

Mama Africa

Noh kuitenkin. Oli surullista lähteä sairaalasta kun ei tiedä, palaako sinne koskaan. Toivottavasti vielä joku päivä pääsen käymään sielä katsomassa paikkoja! Tyypit oli vaan kadonnu jonnekki ku kävin sanomassa heipat, niin otin sit vaan paikan seniorin Lumbasin kanssa selfien. Oli muuten ihan vallottava papparainen!

Kävin muuten Daisyn turvin myös räätälillä. Oli muuten aika halpaa teetättää omiin mittoihin vaatteita! Ostin kankaat, joilla sain yhden täysmittasen mekon, kaks hametta, housut ja bleiserin noin 60€ kaikki yhteensä. Huhuhh. Vaatteista ei oo ny kauheesti kuvia, lopussa vilahtaa niistä semmonen punanen hame. 

Sitte oliki aika viettää viimesiä hetkiä Kakamegassa ja Kamadepissa. Lähdimme vielä vähän juhlimaan perjantaina opiskelijakavereitten kanssa ja vaikkei ihan myöhälle pitänytkää olla, niin oltiin me sit puol 5 vissiin nukkumassa. Todella hauska ilta, eikä sitä haitannut se, että seuraavana päivänä piti nousta jo taas 8lta, kun lähdettiin kohti erästä kyläklinikkaa, jota pyöritti amerikkalainen pariskunta. Klinikalle ajeltiin joku noin 45min, joten sekin oli aika maaseudulla ja aivan ihanissa maisemissa. Klinikan yhteydessä oli kirkko sekä pariskunnan asunto. 

Klinikan lääkevarasto/apteekki

Pariskunnan ottama ottokissa osaa ottaa rennosti

Klinikka oli yhteistyössä orpokodin kanssa, jossa kävimme samalla reissulla. Orpokodilla oli paikallisten työntekijöiden lisäksi töissä yksi nainen Unkarista ja toinen Amerikasta. Myös muita länsimaalaisia oli vapaaehtoistöissä paikassa silloin tällöin. Lapset ottivat meidät ilolla ja riemuiten vastaan :)

Tilat näyttivät mielestäni yllättävänkin hyviltä verrattuna kaikkeen, mitä on jo tullut nähtyä. Vanhimmat orpolapset taisivat olla iältään noin 11 vuotta, nuorimmat olivat ihan pieniä vauvoja. Hoitajat kertoivat, että vanhempien lasten saaminen adoptoitavaksi on vaikeampaa, sillä perheet haluavat useimmiten ihan pieniä vauvoja. Asiaa vaikeuttaa se, että nykyään lapsia ei voida antaa kansainväliseen adoptioon vaan kaikki tapahtuu maan sisällä.

Ruokahetki

Leikkihuone

Lapsien huoneet

Toinen auttaa

Sunnuntaina lähimmät kaverit tulivat sateesta huolimatta käymässä sanomassa hyvästit. Juteltiin ja juotiin teetä, jonka jälkeen vielä pidimme kukin pienen puheen jakamistamme kokemuksista. Olihan tunteellinen ilta!

Kamadepin päivät ovat nyt siis historiaa. Kokemus Kakamegassa avasi silmiä paljon ja auttoi näkemään asioita uusista näkökulmista. Matka sisälsi paljon ylä- ja alamäkiä, mutta mitään en antaisi pois. Ruuan vaihtelevuuden niukkuus meinasi ajaa tämän kulinaristin pienen hulluuden partaalle, mutta siitäkin selvittiin! Tänne haluaa ehdottomasti kyllä vielä uudestaan.

Meidän superkokki eli raamatun mies Elijah

Viimeset selfiet ennen lähtöö Kakamegasta

Katotaan josko jaksaisin vielä kirjotella hieman loma-ajastakin myöhemmin, nyt aletaa höllää!

Ei hullumpi ilima.