Juhlistettiin liian aikaisin, eipä me vielä päästykään General County
Hospitaliin, sillä siellä oli vielä niin paljon valmisteltavaa, että harjoittelupaikan
vaihtoon menee vielä viikko. Palasimme siis Mukumuun vielä täksi viikoksi ja
potilaiden määrän lasku oli huomattavissa, sillä GCH:n palvelut olivat ilmaisia
kun St. Elizabethin yksityinen sairaala tietenkin maksoi.
Puhuimme Bethanyn kanssa täkäläisten palkkojen suuruudesta, joka alkaa
julkisella puolella 48 000 KSH/kk kun yksityisellä se voi olla jopa
70 000KSH/kk (eli noin 480€/kk ja 700€/kk). Hän järkyttyi Suomessa
maksettavasta palkan määrästä ja sanoi, että täällä sellaisilla summilla
elelisi herroiksi. Korjattakoon nyt, että hän ei olekaan röntgenlääkäri vaan
ihan samalla lailla röntgenhoitaja kuin minäkin. Ihmiset puhuvat täällä
kuitenkin röntgenhoitajista radiologeina (radiologist), jonka vuoksi varmaan
itsekin sekosin nimikkeissä.
Heidän koulu siis kestää 3 vuotta, jonka aikana he käyvät kaikki modaliteetit läpi, ilmeisesti myös sädehoidon, vaikka sädehoitolaitteita ei tässä maassa ollut kuin ihan muutamassa paikassa. Täällä röntgenhoitajat tekevät ultraäänitutkimukset eikä radiologi, jonka vuoksi Ben odottikin, että olisin häntä opastanut tutkimuksissa. Koulu täällä maksaa 120 000KSH/vuosi, eli kokonaisuudessaan noin 3600 euroa.
Heidän koulu siis kestää 3 vuotta, jonka aikana he käyvät kaikki modaliteetit läpi, ilmeisesti myös sädehoidon, vaikka sädehoitolaitteita ei tässä maassa ollut kuin ihan muutamassa paikassa. Täällä röntgenhoitajat tekevät ultraäänitutkimukset eikä radiologi, jonka vuoksi Ben odottikin, että olisin häntä opastanut tutkimuksissa. Koulu täällä maksaa 120 000KSH/vuosi, eli kokonaisuudessaan noin 3600 euroa.
Oma varjo keskipäivän aikaan: aurinko tosiaan paistaa korkealta |
Toivoin vain saavani kaikki tiedot oikein, ettei asiasta tulisi mitään noottia myöhemmin. Kun olin ensimmäisen potilaan saanut valmiiksi, tuli jo seuraava sisään. Potilaat ymmärsivät hieman englantia ja yritin ohjastaa heitä minun alkeisswahililla, ”semama hapa” (seiso tässä) tai ”lala hapa” (käy tähän makuulle). Kuvat onnistuivat ensimmäisellä kerralla ja olo oli hyvin huojentunut! Bethany tuli toisen potilaan aikana töihin ja antoi positiivista palautetta. Tein vielä myöhemmin päivällä itsenäisesti yhden kuvauksen. Kyl mä siis pystyn tähän!
Vierailulla
synnytysosastolla
Siirin ja Ronjan päivä synnytysosastolla sai ikävän käänteen, kun yksi
kahden päivän ikäinen vauva kuoli heidän elvytysyrityksestään huolimatta. Vauva
oli saanut sepsiksen, joten vaikka tytöt olisivatkin saaneet vauvan elvytettyä,
ei tämä olisi kauhean kauaa selvinnyt hengissä. Juttelimme asiasta ja ymmärsin
tyttöjen järkytyksen, vaikka en ole moista itse kokenut. Heidän opettaja
kuitenkin lohdutti heitä, että heidän teko ei varmasti pahentanut vauvan
tilannetta, päinvastoin. Sepsis on hyvin vaikea hoitaa myös Suomessa,
saatika Keniassa sairaalassa, jossa ei ole minkäänlaista teho-osastoa.
Ihmiset täällä ovat varmasti tottuneet huomattavasti enemmän vauvakuolemiin, mikä on Suomessa harvinaisempaa. Vauvan kärsiessä hoitajat olivat vain olleet toimettomina ja joku oli jopa ääneen miettinyt, mitä sitä söisi lounaaksi. Tämä ei vain käy itselle järkeen. Tytöt olivat odottaneet lääkäriä paikalle saapuvaksi (niin kuin Suomessa aina tapahtuisi), mutta lääkäriä ei saapunut.
Ihmiset täällä ovat varmasti tottuneet huomattavasti enemmän vauvakuolemiin, mikä on Suomessa harvinaisempaa. Vauvan kärsiessä hoitajat olivat vain olleet toimettomina ja joku oli jopa ääneen miettinyt, mitä sitä söisi lounaaksi. Tämä ei vain käy itselle järkeen. Tytöt olivat odottaneet lääkäriä paikalle saapuvaksi (niin kuin Suomessa aina tapahtuisi), mutta lääkäriä ei saapunut.
Olin mukana kokouksessa, jossa käytiin läpi kuolemaan johtaneita
synnytyksiä, joissa äiti tai vauva oli kuollut. Kokouksessa ollut Unicefin
työntekijä kertoi, että jopa 82% kuolemista on johtunut hoitovirheestä. Tytöt
ovat sanoneet, että hoitajilla on aivan mieletön määrä tietoa asioista, mutta
toteutus ontuu ja pahasti. Kaikessa oikaistaan eikä tehdä niin kuin ollaan
opeteltu. Mukumun sairaala pyörii myös suurimmalta osalta opiskelijoiden
voimalla, jolloin vakiohenkilökuntaa ei ole niin paljon. Opiskelijat joutuvat
tehdä suuren osan töistä itse ilman ohjausta, mikä varmasti näkyy myös juuri
noissa prosenttiluvuissa.
Monesti asioihin etsitään yhtä syyllistä eikä pyritä selvittämään, miten asia voitaisiin tehdä toisin, ettei samaa tapahtuisi tulevaisuudessa. Tätä ideologiaa Unicefin työntekijä yritti myös tuoda Mukumun henkilökunnalle. Väärin tehtyään opiskelijat saavat todella huonoa palautetta, mikä ei varmasti nosta työmotivaatiota.
Monesti asioihin etsitään yhtä syyllistä eikä pyritä selvittämään, miten asia voitaisiin tehdä toisin, ettei samaa tapahtuisi tulevaisuudessa. Tätä ideologiaa Unicefin työntekijä yritti myös tuoda Mukumun henkilökunnalle. Väärin tehtyään opiskelijat saavat todella huonoa palautetta, mikä ei varmasti nosta työmotivaatiota.
10 minuutin ikäinen Juulia :) |
Olihan se synnytys ihmeellisen näköistä ja todella sottaista puuhaa, hah! Tällä kertaa ei kuitenkaan ruvennut pyörryttämään, vaikka hajut eivät tälläkään kertaa mitkään ihanimmat olleet. Pääsin vielä myöhemmin päivällä auttamaan synnytystä odottavaa äitiä kivunlievityksissä ja hieroimme häntä kaksin hoitajan voimin.
Ruoka
Pilau-riisiä |
Tyypillisimpiä kenialaisia ruokia ovat ugali eli eräänlainen maissimuhennos, joka tehdään maissijauhoista ja vedestä. Se on itsessään hyvin mitäänsanomattoman makuista, mutta se on halpaa ja täyttävää. Riisiä käytetään myös aika paljon, mutta ihmiset täällä joutuvat syömään sitä hurjat määrät, jos he haluavat mahansa täyteen ja sitä on silloin lautasella todella runsaasti. Tästä syystä täkäläiset syövät ugalia lähes päivittäin. Riisistä tehdään myös hieman mausteisempaa versiota eli pilauta, joka oli aika hyvää. Chapatit ovat eräänlaisia vehnäleipiä, jotka muistuttavat kovasti kropsua.
Riisiä ja skumaa |
Kasviksista täällä eniten käytetään kaalia, porkkanaa ja skumaa/kelssiä. En tiedä skuman suomenkielistä nimeä, mutta se maistuu hieman pinaatille ja se on aika vetistä. Lihaa ei tällä reissulla ole ihan valtavasti tullut syötyä. Liha sisältää läskiä, jänteitä, rustoa sekä luuta, joka joillekin tuottaa hieman vaikeuksia syödä sitä. Liharuuissa on se hyvä puoli, että niiden kastikkeissa on huomattavasti enemmän makua, jolloin ruokailu on paljon nautittavampaa. Yleisimpiä käytettäviä lihoja ovat nauta, kana ja vuohi.
Löysimme asuntolamme vierestä ravintolan, jonka kokki halusi meistä vakiasiakkaat. Ruoka oli ensimmäistä kertaa maukasta ja se oli todella halpaa: söimme kolmistaan ja laskun loppusumma ei ollut edes 8 euroa. Kokki antoi meille vielä ilmaiseksi alku- ja jälkiruuan ja saimme syödä oikein kynttilän valossa! Kokki lupasi tehdä meille melkein mitä vaan, kunhan ilmoittaisimme hänelle päivää etukäteen, jotta hän ehtii hankkia kaikki tarpeet. Ihana ihminen!
Ugali-kynttiläillallinen |
Lasten päivä
Meitsi ja Sasha |
Muovipusseista kyhätty jalkapallo |
Tyttöjen ryhmässä meillä oli opetuksen aiheena aikuiselämään siirtyminen. Kävimme läpi mitä ihmiskehossa tapahtuu, kun murrosikä alkaa. Tytöt tiesivät hyvin kaikki muutokset ja Anne selitti, miten niihin tulee suhtautua. Yksi tyttö mainitsi myös kuukautisten alkamisen, jolloin Anne esitteli tytöille kuukautissiteen. Hän kertoi, että siteitä tulee pitää, jottei kuukautisvuoto tule housujen läpi, jolloin ihmiset (lue miehet) näkevät, että nuori on muuttunut aikuiseksi. Tällöin he siis tietävät, että tytöt pystyvät nyt saamaan lapsia, joten Anne selitti myös yhdynnän pääpiirteet tytöille.
Renkaiden pyörittelyä (tekniikkalaji!) |
Meidän kyytitykset tapahtumapaikalle oli boda boda eli biki biki
eli moottoripyöräkyyti. Olimme hieman skeptisiä asian suhteen, sillä Anne itse
oli joskus sanonut, että niiden kyytiin ei tulisi mennä ja sitten hän tilasi
meille sellaiset. Toisella moottoripyörällä matkusti Siiri ja Ronja ja minä
menin toisella. Sanoimmekin kuskeille, että heidän tulee ajaa huolellisesti,
sillä emme aiemmin ollut olleet sen kyydissä. Kuski yritti rauhoitella ja sanoi
ajavansa hitaasti, johon vastasin, että en hänen ajotaitojansa epäillytkään
vaan kaikkien muiden (röntgenissä oli ollut monta biki biki kuljettajaa, joilla
oli jalka murtunut). Takaisin tullessa ajoimme kuskini kanssa keskellä kaistaa
väistäen muita tien viertä ajelevia biki biki kuskeja, jolloin vastaantulevalla
kaistalla toinen auto ohitti toista. Se tuuttasi meille ja se vaan lähestyi ja
lähestyi. Viime tingassa pääsimme omalle kaistallemme ja me kaikki nauroimme
pientä hermonaurua.
Illalla pidimme Kevinille pienet läksiäisjuhlat, sillä hänen piti
lähteä sunnuntaina takaisin Nairobiin. Harmittaa, sillä hän on ollut meidän
tuki ja turva, pitänyt meidän puolia ja opettanut paljon täkäläisestä
kulttuurista. Katsotaan, josko näemme hänet vielä Nairobin lentokentällä, kun
Siiri ja Ronja lähtee takaisin Suomeen ja meikä safarille. Illalla muuten satoi
ihan kaatamalla ja oli jopa kylymä.
Ollaan kaikki nähty täällä unta Suomeen
palaamisesta. Yksi uni on sellainen, että oon palannut Suomeen vaihdon jälkeen,
enkä muista vaihdosta kuin ensimmäiset kaksi-kolme viikkoa. Ahdistus kasvaa,
kun tajuaa, että ei ole mitään muistikuvia loppureissusta, oliko siellä kivaa ja
mitä teki! Tietää vain, että koko vaihto tuli tehtyä, mutta muistoja ei ole.
Toinen uni oli, kun palasin Suomeen maksimissaan yhdeksi viikoksi. Menimme
luokkakaveriemme Merjan ja Johannan kanssa kauppaan ja ostimme
salaattitarvikkeita (joihin kuului mm. yksi tomaatti ja yksi kiivi), jonka
jälkeen käytiin mun kotona ja sitten he veivät mut lentokentälle. Sen jälkeen
hyvästelin heidät toisen kerran ja sanoin että ”nähdään nyt sit tosiaan sillon
kesällä seuraavan kerran” ja olin jäämässä autoon ja Johanna sanoi että mun
pitää jäädä tässä kyytistä pois. Tuntui hieman pöljältä olla Suomessa niin
vähän aikaa ja mennä takaisin – niin kuin se tosielämässä olisikin.
Tietty yks biki biki -selfie |
Josko nyt siis ensi viikolla pääsisimme sinne
GCH:iin, jotta puolet päivästä ei menisi peukaloiden pyörittelyksi!