Tositoimet alkaa

Nyt vihdoin päästiin aloittamaan Kakamega County General Hospitalissa harjoittelut! Mentiin aamulla sairaalalle bussilla ja ”Radiology Department” oli melkein heti ensimmäisenä vastassa. Menin sisälle ja osastolla ei ollut ristinsielua. Kaikki ovet olivat kuitenkin auki, joten kävin hieman ihmettelemässä paikkoja. Mukumun sairaalan ja KCGH:n välillä oli havaittavissa huimaa kehitystä! Sairaalasta löytyi CR ja DR röntgenlaitteet, joista DR:a käytettiin pääsääntöisesti. Tiloissa oli myös OPTG-laite, intraoraalilaite, 2 mammografialaitetta (toinen oli tosin poissa käytöstä ja korjausta vailla), 4 ultraäänilaitetta (joista 2 poissa käytöstä) sekä 16-leike TT. Erillisessä rakennuksessa oli vielä viime joulukuussa avattu magneettilaite, joka oli voimakkuudeltaan 0,3T.

En tiedä, minkälaisia käsityksiä ihmisillä on ollut afrikkalaisesta kuvantamisosastosta (jos jollain on sattunut sellainen asia mielessä käymään), mutta tämä ylitti kyllä mun odotukset! Etenkin tuo magneettitupa oli mun mielestä hyvinkin fancyn näköinen, kun odotuksena oli, että ei nyt ihan hirveästi oltaisi edistytty niistä Mukumun laitteista. Oon kuitenkin iloinen, että näin senkin puolen siitä kuvantamisesta täällä, sillä silloin oli jotakin vertailutasoa enkä ihan kokonaan joutunut pettymään niihin odotuksiin, että laitteet ovat vuodelta kuokka ja kivi heh! 

No ei vaan ihan hyvä, että näin millaista on pimiötyöskentely sekä muutenkin tuommoinen hyvin manuaalinen työskentely, sillä se opettaa kyllä tekijäänsä. Työskentely KCGH:ssa tosin oli huomattavasti nopeatempoisempaa ja potilaita oli paljon. Sen huomasi myös työtavoissa: kone antoi automaattisesti kuvausarvot projektiokohtaisesti, joita hyvin harvoin vaihdettiin mihinkään suuntaan – ei edes lapsilla, mikä hirvitti mua. Käytettävät kuvausarvot oli kuitenkin tällä kertaa aika samoja, mitä Suomessakin käytetään, kuvausetäisyydet edelleen vähän sinnepäin.

Sairaalassa oli 9 röntgenhoitajaopiskelijaa, jotka olivat aloittaneet ikävästi joulukuussa, kun lääkärien lakko alkoi, eikä sairaalassa ollut juuri töitä. Tämän viikon jälkeen harjoittelijoita jatkoi ainoastaan 2. Opiskelijoita oli niin Nairobista, Mombasasta kuin Eldoretista, sillä Kakamegassa ei röntgenhoitajan koulutusta tarjota. Osa heistä oli diplomitason ja osa tutkinnon suorittavia. Ja kuten edellisessä postauksessani sanoinkin niin opiskelijat tekevät täällä suurimman osan töistä itsenäisesti, eikä heitä ole kukaan ohjaamassa. Täten ei mullakaan ole ollut ketään nimettyä ohjaajaa vaan olen kulkenut opiskelijoiden mukana suurimman osan ajasta.

Uusi DR-laite

Vanha CR-laite

Takatilat, radiologin pisteet (jos esimerkiksi radiologi ei ole tavoitettavissa jossain sairaalassa, voidaan kuvat lähettää tänne radiologin tarkasteluun)

Osastokuvauskone ja lyijysuojia

Viime vuoden joulukuussa avattu 0,3T magneettilaite

Uusi rakennus ei silti muurahaisia estele..

Potilaiden vaatteidenvaihtohuone/varasto (samaa kaapua käytetään kaikilla potilailla)

Potilaat tulevat vastaanottoon lähetteen ja kuitin kanssa, sillä ilman kuittia ei kuvata. Potilaan tiedot kirjataan ylös potilasrekisterikirjaan. Natiivikuvaus (röntgenkuvaus) maksaa 800KSH (n. 8€), otettiin kuvia kuinka monta tahansa. Tämä sisältää myös lausuntamaksun. Tämän jälkeen potilaat menevät odottamaan odotustilaan, josta aina välillä käydään keräämässä kuitit. Kuitissa lukee henkilön nimi, ikä sekä mikä kuvaus on kyseessä. Nämä tiedot sitten kirjataan koneelle (mulla on nimien kanssa hieman vaikeuksia, että kuka on mies/nainen, mut niin on välillä näillä paikallisillakin). Kuvauksen jälkeen kuvat tulostetaan, sillä sähköistä potilastietojärjestelmäähän täällä ei ole.

Potilailla on hyvin usein saattajia mukanaan. Heitä hyvin harvoin ohjastettiin pois huoneesta, vaan he olivat eksponoinnin aikana kuvaushuoneessa. Eivät he oikein osaa ikinä kyseenalaistaakaan säteilylle altistumista eli siitä ei varmasti kauheasti täällä tiedetä. Kiinnipitäjille sentään annettiin useimmissa tapauksissa lyijyliivit päälle. Kysyin, oliko heillä kiinnipitäjille minkäänlaista sääntöä kuka saa toimia kiinnipitäjänä, mutta he sanoivat että joku saattajista. Kun selitin minkälaiset säännöt meillä Suomessa on, sain vastaukseksi vain hämmentyneen naurahduksen.

Kerran yksi nainen oli tulossa keuhkokuvaan ja hänellä oli pieni lapsi mukana. Muut eivät tehneet minkäänlaista elettä sen suhteen, että lapsi poistettaisiin kuvaushuoneesta. Sanoin, että voin vaikka ottaa lapsen syliini kuvauksen ajaksi, mutta sen sijaan lapsi annettiin odotustilassa jollekin odottavalle tädille :D Odotustilasta kuvaushuoneeseen johtava ovi myös ”lukittiin” puisella kepillä… Ei sen kato oo niin justiinsa!

Välillä hieman hirvittää, kun potilas tuotiin potilassängyllä kuvattavaksi ja potilas täytyy siirtää kuvauspöydälle, koska laite ei liiku potilassängyn päälle. Potilaalla (joka on usein ollut jonkinlaisessa liikenneonnettomuudessa) on muutama saattaja, mutta kukaan heistä ei ikinä ole hoitaja vaan he ovat joitain lähipiirin henkilöitä. Yhdessä tuumin he sitten nostavat potilaan kuvauspöydälle, sillä kummankaan potilassängyn tai kuvauspöydän korkeutta ei voi säädellä. Aina vaan toivon, ettei potilaalla ole esimerkiksi missään rangassa mitään vaurioita, jotka voisivat pahentua semmoisesta nostelusta.

Kuvakentän rajaukset ovat täällä työskentelevillä myös hyvin leveät. Kun asettelin potilaan ja rajasin kuvakenttää mahdollisen pieneksi, sain muilta kehuja hyvistä blendauksista. Yritin selittää, että hekin voisivat yhtälailla rajata alueita pienemmiksi, sillä potilaat saavat turhaa säderasitusta yli-isoista blendauksista. Kyllä jotkut sitten yrittivätkin pienentää omia rajauksiaan! Pienin askelin eteenpäin.. Jotkut ovat myös kiinnostuneita meidän työskentelytavoista ja asetteluista ja mielellään haluavat nähdä meidän tapojamme.

Yvonne varastolla

Hukkakuvia täällä ei rekisteröidä minnekään, vaan kuvia voidaan periaatteessa ottaa niin monta kuin sielu sietää. Kerroin meidän hukkakuvarekisteristä, miksi se on perustettu ja mihin sillä pyritään. Hoitajat olivat mielissään asiasta, mutta sanoivat sellaisen ylläpitämisen olevan täällä vaikeaa. Kerroin myös vertailutasoista ja siitä, miten niitä tarkistetaan. Sain samanlaisen tyytyväisen vastauksen, mutta se olisi täällä kuulemma hieman vaikeaa käytännössä toteuttaa.

Ihmeellinen naurukulttuuri tämä kyllä on, kun yritän lausua joitain nimiä niin aina mulle nauretaan, vaikka sanoisinkin sen ihan oikein. Kai se vain on hauskaa kun musungu lausuu.

Lähdettiin varastolta hakemaan varjoainetta
TT-tutkimukseen (ei ollu varastossa)

Sairaalan käytäviä

Ihmiset ja kulttuurierot

Ihmiset halusivat tietää minkälaista Suomessa on asua. Kaikki olivat hyvin hämmästyneitä, kun kerroin terveydenhuollon (luultiin että meillä on käytössä ObamaCare haha) sekä koulutuksen olevan ilmaista ja kuinka valtio maksaa työttömille työttömyyskorvausta. Tästäpä keskustelu sitten johti avioliittoon. He kysyivät minkälaista myötäjäislahjaa Suomessa pitää morsiamen vanhemmille maksaa. Kerrottuani, että Suomessa ei tarvitse moisia maksaa, kirkastui heidän ilmeensä ja olivat että ”minä haluan suomalaisen vaimon, kun sen vielä ilmaiseksikin saa!”. Yritin selittää, että ei se aivan niin vain tapahdu, että voi vain valita jonkun.

Täällä tosiaan saa miehiltä hieman enemmän kuin tarpeeksi huomiota, mikä on aika ahdistavaa, eivätkä he puhu samalla tavalla paikallisille naisille. Jos sanoo että ”mulla on poikaystävä”, se on melkeimpä yks hailee. Seuraavaksi saa vain ehdotuksen että ”jätä se ja ota täältä toinen, parempi mies” tai ”ei sen tarvitse tietää” tai muuta vastaavanlaista. Kaikki ovat jotenkin kauhean suoraviivaisia näiden asioiden suhteen ja tuntuu, että miehiin on siksi hyvin vaikea luoda puhtaasti kaverisuhteita. Naisetkin joskus kyselevät, olisko mulla Suomessa ketään miestä, jonka kans ne vois mennä naimisiin. Olis siis kivaa, jos joku haluais tutustua suhun ihan pelkästään sun itses takia, eikä vain hyötyä jotenkin.

Yritin selittää, miksi kenialainen ja suomalainen ei ole kaikista parhain mahdollinen pari (huomio, poikkeuksia tietenkin on). Sanoin, että useasti tunnemme, että he yrittävät vain hyötyä meistä jotenkin kun me taas pyrimme löytämään loppuelämän kumppanin. Kulttuurillisesti tavat ovat kuin yö ja päivä, kaikki on melkein päinvastoin. Järkytyksenä heille tuli se, että mies ei saa avioitua kuin vain yhden naisen kanssa samanaikaisesti eikä kumppaneita muutenkaan saa olla useita (yleisesti ottaen). He ihmettelivät miksi asia on näin, vaikka kerroin Suomessa olevan enemmän naisia kuin miehiä. Sanoin myös, että jos mies muuttaisi Suomeen, olisi hänen hyväksyttävä ja elättävä enemmän suomalaisen kulttuurin mukaisesti. Omaa kulttuuria ei tietenkään tule unohtaa, mutta joissakin asioissa ei vain oikein pysty tekemään kompromisseja.

Sitten toinen asia mikä mua on tässä häirinnyt jo muutamaan otteeseen. Oon selittänyt täällä, että mua häiritsee ja ahdistaa välillä se, että ihmiset vaan tuijottaa sua _todella_ pitkään (tältä varmaan tuntuu olla julkkis). Ymmärrän, että jotkut täällä ei varmastikaan ole nähnyt ikinä valkoihoista ihmistä, mutta heidän kasvoillaan ei ole edes minkäänlaista häpeän ilmettä, jos saan heidät kiinni tuijottamasta. Ehkä sekin on taas suomalaista kulttuuria, missä on opetettu olla tuijottamatta ihmisiä.

Yksikin päivä, kun istuin kuvaushuoneen ikkunan takana, pojan äiti kääntyi kolme kertaa tuijottamaan mua, lievästi kiusallista.. Nää tyypit joiden kanssa oon asiasta puhunu, on sanonu että ”kyllähän meitäkin tuijotettaisiin Suomessa samalla lailla” ja yllättyvät aina, kun sanon Suomessa asuvan tummaihoisia ihmisiä. ”Afrikkalaisiako?”, ”Joo kyllä”, ”?!?”… En kiellä, etteikö esimerkiksi pienissä kylissä katsottaisi vähän pidempään, mutta epäilen kovasti, että siellä tuijotettaisiin samalla lailla kuin täällä ja kosketeltaisiin sun ihoa.

Sitten päästään asiaan rasistit. Ihmiset välillä kyselevät, onko Suomessa rasisteja, johon vastaan että ”Tottakai on, mutta en sanoisi että niitä ihan hirveästi siellä on”. Tästä he aina järkyttyvät ja jatkan, että ”Kaikkialla maailmassa on rasisteja, joka ikisessä maassa”, johon saan aina vastauksen ”Ei Keniassa ole rasisteja”. Ai että kun alkaa aina nakertamaan kuin pientä oravaa. Miksi sitten jotkut kohtelee meitä aivan eri tavoin ja pitää pelätä liikkumista pimeän aikaan? Tähän saan aina vastaukseksi pelkkää naurua. Voihan se osaksi olla ylisuojelua, mutta haluaisin ympärilleni kuitenkin luotettavan porukan ensin ennen kuin lähden pimeällä ulos (miehistäkään porukassa ei olisi haittaa).

Saman tyyppinen asia oli, kun kerroin yhdelle opiskelijalle Suomen olevan suht rauhallinen paikka asua, ettei siellä juuri tapahdu suurempia juttuja. Opiskelija kysyi minulta ”Meinaatko, että mä voisin kulkea siellä yöllä ilman, että mut ryöstettäisiin?”, ”Joo, kyllä siellä on turvallista kulkea mihin kellonaikaan tahansa”. Väitin, että Helsingissä olisi suhteellisesti pienempi todennäköisyys joutua ryöstön uhriksi kuin esimerkiksi Nairobissa.

 ”Eikö Suomessa oo ryöstäjiä?”, ”Siis totta kai sielä on”, ”Onko siellä murhaajia?”, ”Totta kai siellä niitäkin on, niin kuin jokaisessa maassa koko maailmassa”, ”Ei Etiopiassa oo murhaajia” (tää henkilö oli siis sieltä kotosin). Tästä mä niin kimmastuin! Kysyin, että voiko se käsi sydämellä ja äitinsä hengen kautta vannoa, että missään Etiopian vankilassa ei oo yhtäkään murhaajaa istumassa tuomiota, johon sain TAAS vastaukseksi naurua. Välillä vain turhauttaa niin paljon, kun ei pysty saamaan kunnollista keskustelua aikaiseksi, vaan kaikki heitetään lekkeriksi.

Sitten päästiin vielä uskonnon aiheisiin. Täällä ilmeisesti ihmisten mielipide on se, että Trump on parempi presidentti kuin Obama, sillä hän on kristitty eikä hyväksy homoja, toisin kuin Obama (joka siis on Keniasta kotoisin). Ihmiset sanovat elävänsä raamatun mukaisesti ja käyvät kirkossa lähes joka sunnuntai. He, joiden kanssa olen puhunut, ovat olleet suurimmaksi osaksi täysin homoseksuaaleja vastaan. Kun kerroin sen olevan mielestäni ok, tivasivat he minulta mikä näistä ihmisistä tekee homoseksuaalin. En itse elä raamatun mukaisesti, mutta ei minusta täälläkään ole varaa sanoa niin. Kuinka sitten maan ylintä johtoa myöten maa kärsii korruptiosta, kun mikään rahamäärä ei riitä? Joitain asioita täällä katsotaan niin läpi sormien, kun jotkut asiat kielletään totaalisesti. Ymmärrän toki, että ei tällaisia asioita yhdessä yössä muuteta, eivätkä kaikki ihmiset ole samanlaisia.

Osaavat ihmiset ihaniakin olla. He ovat hyvin ystävällisiä, vieraanvaraisia, uteliaita ja huomaavaisia. Yhteisöllisyys näkyy heidän elämäntavoissaan, varsinkin nuoret kulkevat isoissa porukoissa ja sukupolvet asuvat saman katon alla. Kaikki juttelevat toisilleen, kuin olisivat tunteneet toisensa pidemmänkin aikaa, vaikka juuri tapasivat. Ihmiset ovat iloisia ja nauravaisia ja haluavat auttaa, jos joku tarvitsee apua. Uskon myös, että heidän rennompi elämäntapa tekee suomalaiselle suorittajalle ihan hyvää, kun kaikesta ei tarvitse ottaa niin kauheita paineita. 

Kotimatkan varrelta (kuva ei jostain syystä
suostunu kääntyyn)

Ihanaa ruokaa ja lentopalloa

Viikonloppuna meillä oli Harrietin ja Richin luona BBQ-päivä. Oli aivan ihanaa, kun oli niin monenlaista ruokaa! Ja vielä niin hyvää!! Tapasimme taas lisää uusia musunguja Englannista ja Amerikasta, kaikki ovat kirkon kautta työskentelemässä tai vapaaehtoistyössä. Pelasimme päivän päätteeksi vielä lentopalloa, mikä oli aivan mahtava päätös päivälle.

Jos on jotain toivomuksia, mistä aiheesta kirjoittaisin tai jos haluatte jotain kuvia lisää, niin kertokaa ihmeessä niin yritetään saada seuraavaan postaukseen!  

Yks päivä tuli vähä enempi vettä kotimatkalla

Minä, Yvonne ja Shukri

Kaikki palvelut saman katon alta..

Rh-opsikelijat Eliud ja Collins

Pöytä notkuu ruokaa

Ihanaa BBQ-ruokaa!

Ryhmäkuvaa BBQ-päivältä